Autoilu on kokenut melkoisen murroksen edellisen parinkymmenen vuoden aikana. Vielä 1990 – luvulla ja jopa 2000 – luvun alussa autoilua pidettiin merkkinä hyvästä elintasosta. Kaikki halusivat oman auton, sillä se symboloi vapautta ja menestystä elämässä. Tilanne on kuitenkin muuttunut dramaattisesti muutamien viimeisten vuosien aikana. Ihmiset ovat alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota ympäristöön ja autot nähdään nykyisin saastuttavina ympäristön pilaajina. Tämä ei tietysti ole koko totuus, mutta tosiasia on, että autoilua pyritään tietoisesti vähentämään ainakin suurten kaupunkien keskustoissa. Monet maat ovat asettaneet ruuhkamaksuja, jossa tiettyyn kellonaikaan liikennöiminen on maksullista. Monia tietulleja on myös asetettu, jossa jonkin suositun valtatien käytöstä joutuu maksamaan lisämaksun. Jotkut Keski-Euroopan suuret kaupungit ovat myös kieltäneet kokonaan dieselautoilla ajamisen kaupunkien keskustassa. Vielä parikymmentä vuotta sitten tällaisille ideoille olisi naureskeltu, mutta nykyään ne ovat täyttä totta.

Mihin suuntaan autoilu siis tulee kehittymään? Kukaan ei varmasti tiedä asiaa täysin varmasti, mutta autoilu, sellaisena kuin sen nykyään tunnemme, tulee muuttumaan entisestään tulevaisuudessa. Monet uudet kaupungit varmasti tulevat kieltämään autoilun keskustan alueella, ei pelkästään dieselautoilta, vaan myös bensiinikäyttöisiltä autoilta. Lisäksi itseajavat autot tekevät kovasti tuloaan, ja monet uskovat, että jo muutamien vuosien kuluessa teillä liikkuu useita itsenäisesti ajavia ajoneuvoja. Tämä asia jakaa mielipiteitä, ja monia vastuuasioita täytyy miettiä, ennen kuin autot voidaan päästä vapaasti teille liikkumaan. On kehitetty jo autoja, jotka pystyvät jo ajamaan paikasta A paikkaan B täysin itsenäisesti, mutta autojen teknologiat toimivat lähinnä hyvällä säällä. Pitkä matka on vielä siihen, että auto pystyisi ajamaan itsenäisesti valtavassa lumituiskussa samaan aikaan kun lumikinokset peittävät ajokaistojen merkit ja liikennemerkit. Kuljettajaa tarvitaan vielä jossain muodossa vielä pitkän aikaa.

Voi kuitenkin olla, että joskus 2050 vuoden paikkeilla kukaan ei enää aja itse autolla, vaan robottiautot kuljettavat meitä paikasta toiseen. Nähtäväksi jää mihin teknologian kehitys meitä vie.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>